A-
A+
Kurikan Vesihuolto Oy:n uusia kasvoja ovat hallintopäällikkö Merja Purola ja vesihuoltoinsinööri Artturi Korpi. Tiukentuva jätevesidirektiivi ja suuri vesihuoltouudistus teettävät heilläkin töitä tulevaisuudessa.
Katja Rantatulkkila
Vaatimukset voimaan portaittain, varautuminen jo aloitettu
Katja Rantatulkkila
Kurikan vesihuoltolaitos varautuu jo nyt tulevaan jätevesidirektiivin uudistukseen, joka on parhaillaan työn alla. Vuoden vaihteessa voimaan tullut direktiivi kiristää yleisesti jätevesien puhdistusvaatimuksia ja kesällä ympäristöministeriö pyysi lausuntoja muutoksista jätevesilaitoksilta. Vielä ei tiedetä, mitä kaikkea vaatimukset pitävät sisällään, mutta Kurikan jäteveden puhdistuksesta vastaava vesihuoltoinsinööri Artturi Korpi myöntää, että kyseessä on Kurikallekin miljoonainvestointi. Kurikan kaltaisille keskisuurille laitoksille vaatimukset eivät kuitenkaan ole niin kovat kuin suurille laitoksille.
– Isoja laitoksia koskevat tiukemmat määräykset esimerkiksi mikroepäpuhtauksien eli arkikulutuksesta peräisin olevien aineiden kuten lääkeaineiden ja kosmetiikan sekä mikromuovin poistamisesta. Kurikan kokoisilla laitoksilla keskitytään lähinnä typen ja fosforin poistoon, Korpi selvittää ja lisää, että vielä odotetaan direktiivin lopullista sisältöä.
– Jos mikroepäpuhtauksien poisto tulee koskemaan myös meitä, investoinnitkin ovat sitten suuremmat. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että keskisuuret laitokset jäävät sen ulkopuolelle, Korpi arvioi.
Jätevesidirektiivin uudistuksen tavoitteena on tehostaa jäteveden käsittelyä ja parantaa sitä kautta vesistöjen tilaa. Huomio on erityisesti ravinteiden ja haitallisten aineiden eli mikroepäpuhtauksien päästöissä. Tiukentuvat puhdistusvaatimukset edellyttävät puhdistamoilta merkittäviä investointeja sitä mukaa kuin vaatimukset niitä koskevat. Direktiivin on määrä tulla voimaan portaittain siten, että se kattaa koko maan vuonna 2045.
Vesihuoltolaitoksen toimitusjohtaja Juha Kotiranta muistuttaa, että Kurikassa jätevesidirektiivin uudistus otetaan jo huomioon kaikissa suunnitelmissa ja hankkeissa. Parhaillaan on valmistumassa siirtoviemäri Jalasjärveltä Kurikan puhdistamolle. Aiemmin Kurikka rakensi siirtoviemärin Jurvasta Kurikkaan, se otettiin käyttöön vuonna 2013.
– Tavoitteena on keskittää jätevedenkäsittely yhteen paikkaan. Näin investoinnitkin pystytään keskittämään. Tällä hetkellä on käyty konsultin kanssa läpi, miten direktiivimuutos voidaan ottaa huomioon laitoksen toiminnassa.
Kurikan jätevedenpuhdistuslaitos on tällä hetkellä yli 10 000 asukkaan laitos, jolle mikroepäpuhtauksien puhdistusvelvoite voi tulla esimerkiksi riskiperusteisesti eli jos on todennäköistä, että ne päätyvät ympäristön haitaksi.
– Puhdistuksesta voisi tulla kalliita lisäkustannuksia, Korpi ja Kotiranta tietävät.
Tällä hetkellä näköpiirissä on lähinnä typen ja fosforin poiston tiukentuminen.
– Fosforin saa pois metallisuoloilla saostamalla, mutta typpi on haastavampi. Typpikuorma kasvaa Jalasjärven teollisuuden myötä. Maataloudesta kuormaa ei tule ollenkaan, vain talousjätevedet. Maataloudella on omat keinonsa hoitaa tilojen tuottama jätevesi.
Tammikuussa tuli voimaan uudistettu vesihuoltolaki, jonka muutoksilla pyritään muun muassa turvaamaan vesihuolto-omaisuuden julkinen omistus ja sitä kautta huoltovarmuus. Suoraan asiakkaita koskevia muutoksia ovat vesihuollon perusmaksun muuttuminen pakolliseksi kaikille liittyjille ja kunnan velvollisuus laatia vesihuoltosuunnitelma. Kunnalla on velvollisuus turvata kiinteistön vesihuolto esimerkiksi toiminta-aluetta supistettaessa. Myös maksupolitiikkaan on tullut tarkennuksia.
– Meitä velvoitetaan myös tekemään yhteistyötä muiden laitosten kanssa ja Kurikalla on jo valmiina yhteydet Kauhajoen Veteen, osakkuus Lakeuden Veteen ja suunnitelmia Vaasan Veden kanssa. Syväpohjavesihanke on tällä hetkellä koepumppausten luvitusvaiheessa. Eli tällä hetkellä selvitellään, mitä lupaa pitää hakea, että koepumppauksia voidaan tehdä. Tavoitteena on rakentaa puhdasvesilinja Kurikasta Vaasaan, Kotiranta selvittää kokonaistilannetta.
– Byrokratia on vain niin hidasta, että ennen kuin vesi virtaa Vaasaan, eletään vuosia 2035–40.
Vesihuoltolaitoksilta odotetaan tulevaisuudessa myös energianeutraaliutta eli niiden on tuotettava laskennallisesti yhtä paljon energiaa kuin ne kuluttavat. Vesilaitosten ja erityisesti jätevedenpuhdistamoiden energiankulutusta on tarkoitus leikata tehostamistoimilla ja jäljelle jäävä energiantarve katetaan laitosten omalla energiantuotannolla. Aurinkoenergia, hukkalämpö ja biokaasu ovat vaihtoehtoja.
– Kurikan Energialla on biokaasuhanke meneillään ja olemme osaltamme siinä mukana. Puhdistamojen liete kuljetetaan biokaasulaitokselle käsiteltäväksi ja pohdinkin, katsotaanko hanke omaksi tuotannoksi, pitääkö vesilaitoksen omistaa tai olla osakkaana biokaasulaitoksessa, Korpi avaa.
Ikariin rakennettavalle biokaasulaitoksella on lainvoimainen ympäristölupa, mutta yhtiö käy koko ajan keskusteluita rahoituksesta. Ikarin biokaasulaitoksesta pidetään YVA-menettelyn mukainen yleisötilaisuus 3. marraskuuta. YVA-menettely koskee ympäristöluvan laajentamista nykyistä lupaa suuremmille syötemäärille.
Ennen kuin 20 vuotta on kulunut, maailma on muuttunut ja tekniikka kehittynyt paljon, biokaasun kuin muun energiatuotannon osalta. Näin uskoo Artturi Korpi.
– Lämmönotto jätevedestä on myös yksi tulevaisuuden keinoista. Jalasjärven jäteveden lisäys nostaa määriä noin 50 prosenttia, mutta päästökuormitus kasvaa kuitenkin suhteessa enemmän. Millaisia keinoja vielä tulee, niin se jää nähtäväksi.
Erilaiset kustannuspaineet ja investoinnit sekä energian maailmanmarkkinatilanne vaikuttavat myös tavalliseen kuluttajaan. Juha Kotiranta muistuttaa, että vesilaitoksen omaisuus on maan alla ja se vaatii kilometrikaupalla muoviputkea. Ja muovin valmistukseen käytetään öljyä, jonka hinta on viime vuosina ollut korkealla.
– Yleinen kustannustason nousu näkyy valitettavasti kuluttajan kukkarossa, kun joudumme nostamaan hintoja. Vesihuoltolaitoksen nettisivuilla kannattaa käydä tutustumassa, miten veden kuluttajahinta muodostuu, Kotiranta vinkkaa.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide