A-
A+
Kirkon pitää tehdä päätöksenteosta ymmärrettävää ja antaa myös nuorelle syitä kiinnostua siitä.
Kuvitellaan tilanne, jossa juuri 16 vuotta täyttänyt nuori on nähnyt sosiaalisessa mediassa nuorille suunnatun mainoksen seurakuntavaaleista. Humoristisesti koottu video kiinnittää nuoren huomion, mutta jättää myös paljon kysymyksiä ja pohdittavaa.
Nuori on edelliskesänä käynyt rippikoulun ja tietää kuuluvansa kirkkoon. Hän ei kuitenkaan tiedä, mitä seurakuntavaaleilla tarkoitetaan tai mitä niissä päätetään. Nuori jättää pohdinnan siihen - liikaa vaivaa. Äänestämättä jättäminen tuntuu helpommalta. Miksi juuri tämän pitäisi kiinnostaa minua?
Nuorten huomiota haetaan tänä päivänä kaikkialla, ja tämä jos mikä on mahtavaa! Se kuitenkin asettaa nuoren puntaroimaan omaa ajankäyttöään - mihin juuri minä haluan arvokkaan aikani käyttää? Nuorten äänestysaktiivisuus erityisesti kirkollisvaaleissa on ollut lähes olematon. Nuori voi olla hyvinkin kiinnostunut esimerkiksi ilmastosta, yhdenvertaisuudesta, tai siitä, millainen paikka kirkko on vähemmistöille, mutta hän ei välttämättä yhdistä näitä asioita kirkollisvaaleihin. Onko äänestämättömyys merkki nuorten välinpitämättömyydestä vai siitä, että kirkon päätöksenteko tuntuu kaukaiselta?
Minulle henkilökohtaisesti evankelisluterilaisen kirkon päätöksenteko on avautunut nimenomaan oman aktiivisuuden kautta. Olen ollut mukana Kurikan seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmässä sen perustamisesta alkaen. Alussa minulla ei ollut juurikaan ymmärrystä kirkon päätöksenteon kiemuroihin. Onneksi olin suunapäänä ilmoittautumassa kirkkoneuvostoon nuorten edustajaksi, ja siellä se päätöksenteko sitten alkoi valkenemaan. Ei se niin monimutkaista ollut, eikä kovin kaukana esimerkiksi kunnan päätöksenteosta, mutta tietoa ja medianäkyvyyttä kirkon päätöksenteosta oli tarjolla paljon vähemmän.
Seuraavat kirkollisvaalit järjestetään nyt marraskuussa. Ne ovat ensimmäiset kirkollisvaalit ja ylipäänsä ensimmäiset vaalit, joissa pääsen itse äänestämään. Tämä sai minut perehtymään vielä tarkemmin nimenomaan kirkon vaalijärjestelmään. Siinä on omat erityispiirteensä ja esimerkiksi vaalilistat eivät mene eduskuntapuolueiden mukaan. Niin kuin muissakin vaaleissa, myös kirkollisvaaleissa täytyy ottaa selvää siitä, kuka ajaa niitä arvoja joita minäkin. Toivoisinkin, että kirkollisvaalien ehdokkaat ymmärtäisivät myös tämän päätöksen edessä olevat nuoret. Tuokaa esiin arvomaailmaanne ja itseänne ehdokkaana, jotta myös uusi nuori äänestäjä voi löytää omansa.
Nuorelle kirkollisvaalit voivat tuntua epäselviltä ja jopa vähän turhilta. Mutta mietipä nuori vaikkapa, missä Kurikan rippileirit pitäisi mielestäsi tulevaisuudessa pitää, kaipaisitko enemmän nuorille suunnattua toimintaa tai suvaitsevampaa seurakuntaa? Tällaisiin asioihin voit kirkollisvaaleissa äänestämällä vaikuttaa.
Kirkon pitää tehdä päätöksenteosta ymmärrettävää ja antaa myös nuorelle syitä kiinnostua siitä. Ehdokkaiden pitää kertoa, mitä he edustavat. Ja nuoren pitää pysähtyä hetkeksi ja kysyä itseltään: mitä minä haluan kirkolta?
Nuorten huomioimisen tärkein tavoite ei ehkä olekaan se, äänestääkö nuori kirkollisvaaleissa vai ei. Tärkeämpi tavoite voi olla se, mikä mielikuva nuorelle syntyy kirkosta ja millainen merkitys kirkolla on hänen elämässään.
Minä haluan vaikuttaa kirkon tulevaisuuteen. Siksi käytän ensimmäisen kerran äänioikeuttani. Käytä sinäkin! Ja mieti millaista kirkkoa sinä haluat rakentaa.
Onerva Niemi
Nuori vaikuttaja
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide