Kari Koivuniemi oli tullut poikiensa Eetun ja Miron kanssa Näkyväksi Liikenteessä tapahtumaan. Pojat olivat liittyneet syksyllä Kurikan palokuntanuoriin, joten paloauto oli jo ennestään tuttu.
Satu Kohtanen
Rami Ala-Nisula, Anne Bäckström, Esko Kohtanen, Mervi Räsänen ja Pekka Vuorinen arvuuttelivat toistensa Muistojen biisi -valintoja Runon, Pakinan ja Musiikin ilta -tapahtumassa.
Satu Kohtanen
Kurikan Osuuspankki on parhaan palvelun pankki.
Veeti Vainionpää (vas.) piti huolen, että, Juha Vaulastolla ja Jimi Saarisella riitti ruuveja ruuvaimeen. Tahti oli urakkaukko-tahtia, sanoi kellottajakin. Nopeus ja taidot veivät joukkueen tammikuun aluekilpailuihin.
Katja Rantatulkkila
Ihan valmiita urakkaukkoja. Tällaisen kommentin kahdeksasluokkalaiset Jimi Saarinen, Juha Vaulasto ja Veeti Vainionpää saivat Taitaja 9 -kilpailun talonrakennuskohteen kellottajalta. Kolmikko survoi ruuvaimella ruuveja lankkuun sitä tahtia, että kolmikko oli lopulta kokonaiskilpailussa kolmas kantakurikkalainen joukkue, joka matkaa tammikuussa aluekilpaiuun Vaasaan.
Liikkumisohjelmassa linjataan liikuntapaikkaverkostoa ja vapaa-ajan palveluiden kehittämistä. Liikuntatoimen päällikkö Annukka Siltakorpi kertoo, että ohjelman pohjana ovat kuntalaisille ja yhdistyksille tehdyt kyselyt.
Maria Rikala
Kurikka on saanut uuden liikkumisohjelman vuosille 2025-2030. Energisin liikuntakaupunki -nimisen ohjelman tarkoituksena on kartoittaa liikunnan palveluverkkoa ja -tarjontaa sekä miettiä tulevaisuuden linjauksia.
Jos Kurikan vesihuollon nettisivuille pyrkii Googlen avulla tai kirjoittamalla osoitteen osoitekenttään, vastaukseksi saa Not found. Nettisivut eivät ole olleet käytössä kymmeneen päivään, mutta huomenna taas on.
Kuvakaappaus
Kurikan Vesihuolto Oy:n nettisivut ovat olleet suljettuna jo kymmenen päivän ajan. Syynä on nettisivujen palveluntarjoajan ja Kurikan Vesihuollon välinen sopimuskiista.
Kurikan tuloveroprosentti pysyy ensi vuonna ennallaan 8,40 prosentissa, mikäli valtuusto hyväksyy kaupunginhallituksen esityksen. Hallitus ei nähnyt tarvetta korottaa tuloveroprosenttia.
Kaupunginhallitus esittää ensi vuoden talousarvioon ja tuleville suunnitelmavuosille viiden miljoonan määrärahavarausta terveyskeskuksen vuodeosaston peruskorjaukseen.
Tuomas Niemi on toiminut kesästä lähtein lähiylilääkärin virassa Kurikan sote-keskuksessa. Hän uskoo, että potilasturvallisuus ei ole vaarantunut, vaikka lääkärille pääsy on hieman pidentynyt.
Katja Rantatulkkila
Kurikan lääkäritilanne on vaikeutunut kesän jälkeen. Näin sanoo sote-keskuksen lähiylilääkäri Tuomas Niemi.
Kaupunginhallitus päättää maanantain kokouksessaan, yhtiöittääkö kaupunki sote-kiinteistönsä. Esityksen mukaan tarvetta ei olisi. Kuva on arkistokuva ajalta, kun sote-keskus oli vielä terveyskeskus.
Arkistokuva
Kurikan kaupunki ei ole lähtemässä yhtiöittämään sote-kiinteistöjään. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa ensi maanantain kokouksessaan. Esittelijän esityksen mukaan kaupungin ei tulisi yhtiöittää sote-kiinteistöjään, koska Kurikassa ei ole relevanttia kilpailtua markkinaa.
Palvelupäällikkö Anna Mäntylä esittelee vaarallisten jätteiden keräystä Kurikan uudella RE-pisteellä.
Maria Rikala
Asiakkaat arvostavat RE-pisteen siistejä tiloja ja mahdollisuutta asioida silloin, kun se itselle parhaiten sopii.
Kurikan Yrittäjänaiset valitsivat Henna Rantamäen vuoden 2025 Yrittäjänaiseksi. Rantamäki on vetänyt Kauneushoitola & Parturikampaamo Lumoa vuodesta 2009 saakka.
Leena Kurikka
Kurikan Yrittäjänaiset ry valitsi Henna Rantamäen vuoden Yrittäjänaiseksi. Perusteluina on muun muassa, että Rantamäen rakentaneen vuosien myötä menestyvän kauneudenhoitokeskuksen Kurikkaan.
Maikkarin uutisista eläkkeelle jäänyt uutisankkuri Keijo Leppänen kävi sparraamassa yrittäjiä esiintymiseen. Hän veti myös kurikkalaiset yritysuutiset tutulla kekemäisellä uutisotteellaan.
Katja Rantatulkkila
Into, rentous ja rohkeus. Siinä eläköityneen uutisankkurin Keijo Leppäsen tiivistetty viesti, jonka hän toi Kurikan Yrittäjien juhlaan Lakkitehtaalle lauantai-iltana. Hän totesi juhlaväelle, että elämä on esiintymistä ja niitä taitoja on hyvä jokaisen harjoitella.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide