A-
A+
Finest Futuren konkurssi ja uudet lukuvuosimaksut karkottivat kolmansien maiden opiskelijat lähes kokonaan.
Leena Hjelt
Koulutusyritys Finest Futuren viimekeväinen konkurssi vaikuttaa ja näkyy myös Kurikan lukiossa, jossa on vuosien varrella opiskellut kymmeniä ulkomaisia opiskelijoita. Lukion rehtori Aino Pitkäkoski laskee heitä olleen syksystä 2023 alkaen yhteensä noin 40.
– Suuri osa heistä on jo valmistunut ja jatkanut korkeakouluun.
Ulkomaalaisten opiskelijoiden tuloon vaikuttaa myös tänä syksynä voimaan astunut lakimuutos, jossa EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille, uusille toisen asteen opiskelijoille asetettiin lukuvuosimaksu. Pitkäkosken mukaan Finest Futuren kautta tulleita ulkomaisia opiskelijoita ei tänä syksynä enää saapunut Kurikan lukioon, muuta kautta on tullut muutama.
– Nyt meillä aloitti kaksi uutta kansainvälistä opiskelijaa, jotka maksavat Kurikan kaupungin määrittämän lukukausimaksun, joka on 11 000 euroa, sanoo Pitkäkoski.
Koulutuksen järjestäjä saa päättää lukuvuosimaksun suuruudesta. Maksun pitää kuitenkin olla vähintään valtioneuvoston vuosittain säätämä keskimääräinen yksikköhinta. Kuluvana vuonna hinta lukiokoulutuksessa on 8953,47 euroa. Hinnalla ei saa tavoitella taloudellista voittoa.
Ylen selvityksen mukaan kuntien asettamat hinnat vaihtelevat 9000 eurosta 15000 euroon.
Kurikan lukiossa opiskelee vielä parikymmentä kolmansista maista tullutta opiskelijaa, jotka suorittavat tutkintoaan loppuun ja jotka voivat vielä tehdä sen ilmaiseksi.
Finest Futuren kautta Kurikkaan tuli opiskelijoita muun muassa Kiinasta, Vietnamista, Iranista ja Myanmarista.
Aino Pitkäkosken mukaan kansainvälisyys on tervetullut ja luonnollinen osa kouluarkea monessa koulussa, niin myös Kurikan lukiossa.
– Kurikan lukio vaalii monimuotoisuutta, ja kansainvälisyys on yksi osa sitä. Kansainvälisesti orientoituneet opiskelijat pärjäävät hyvin kansainvälisessä ympäristössä, jollaisena nykyaikainen opiskelu- ja työelämä voidaan kuvata, Pitkäkoski vastaa.
Hän pitää hankalana kuvata lyhyesti kansainvälisyyden merkitystä opiskelijoillemme, koska se läpäisee kaiken lukion arjessa.
– Kyse ei myöskään ole pelkästään siitä, mitä lukio saa, vaan esimerkiksi mitä kansainväliset opiskelijamme saavat meiltä. Emme näe heitä ensisijaisesti ulkomaalaisina opiskelijoina, joista voimme hyötyä. Samanlaisia nuoria he ovat kuin muutkin nuoret: huipputyyppejä.
Useissa kansainvälisiä opiskelijoita vastaanottaneissa kunnissa lukuvuosimaksun pelättiin karkottavan tulijat ja pelko näyttää käyvän toteen.
Finest Futuren toimitusjohtaja Peter Vesterbacka on julkisuudessa todennut yhtiönsä talousvaikeuksien kytkeytyvän juuri lukuvuosimaksuihin. Markkinointia on vaikeuttanut etenkin epätietoisuus siitä, minkä suuruisia lukuvuosimaksuja eri oppilaitokset ottavat käyttöön.
Yhtiötä hakee konkurssiin työeläkeyhtiö Ilmarinen. Asia on vireillä Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Konkurssihakemuksen mukaan Ilmarisella on yritykseltä noin 170 000 euron saatavat.
Finest Future perustettiin vuonna 2020 tarkoituksenaan myydä ulkomaalaisille nuorille kielikursseja. Yhtiöllä on ollut yhteistyökouluja satakunta, joista Kurikka on ollut mukana yhtenä.
Sen toiminnassa yhtenä pontimena on ollut huoli suomalaisten lasten ja nuorten määrän vähenemisestä.