KOLUMNI:

Kengänkärjen asento ja lepo

Kun vanhat armeijakaverit kohtaavat tai armeija tulee muuten puheeksi, ”sotamuistot” lähtevät lentoon. Loputon tarinoiden laari, josta ammennettavaa riittää. Ja jota eivät sisäistä muut kuin intin käyneet. Joillekin armeija on ollut yksi elämän parhaimmista ajoista. Joillekin taas ei.

Viime viikolla, kun saapumiserä II astui palvelukseen Niinisalon varuskunta-alueella, yli tuhat nuorta miestä ja kymmenkunta nuorta naista tuli aloitti oman palveluksensa Puolustusvoimissa. Heti portilta heidät johdettiin varusvarastojen kautta kohti omaa tupaa. Tämä tupa olikin sitten sellainen, jossa se kuuluisa oma lupa on parempi unohtaa seuraavaksi 6–12 kuukaudeksi.

Nuorten miesten katseessa oli havaittavissa pieni huolenhäivä. Nyt ei olla enää oman äireen soppalautasen äärellä, ei tule apuja sängynpetaamiseen tai vaatehuoltoon. Itse pitää vastata itsestään ja tekemisistään. Se voi olla monelle ensi kosketus aikuisuuteen, kun joutuu monen kuukauden mittaiselle yön-yli-reissulle, jotkut jopa ensi kertaa elämässä.

Armeijan käyminen on vähentynyt koko 2000-luvun, mutta viime vuonna määrä nousi hivenen ja kutsunnoissa palvelukseen määrättiin 76,29 prosenttia ikäluokan miehistä. Se, että armeijan aloitti aiempaa useampi, ei kerro koko totuutta.

Puolustusvoimien mukaan viime vuonna armeijan keskeytti noin 3 600 alokasta ja varusmiestä. Koko vuoden keskeytysprosentti oli 15,2 kaikista palveluksen aloittaneista. Yli 70 prosenttia keskeytyksistä johtuu terveydellisistä syistä ja henkilökohtaisista syistä noin 25 prosenttia eli joko motivaation puutteesta tai siviilielämän muutoksista. Suurin osa keskeytyksistä tapahtuu ensimmäisten viikkojen aikana, vaikka kutsuntojen lääkärintarkastuksessa ongelmaa ei olisi tunnistettu. Osa keskeyttäneistä vaihtaa siviilipalvelukseen.

Sopeutumishäiriöt ovat yleisiä. Joillekin ongelmia voi aiheuttaa jo nukkuminen vieraiden ihmisten kanssa samassa tuvassa. Myös tiukka päiväohjelma ja käskyjen noudattaminen voivat tuottaa tuskaa.

Simputtaminen on edelleen armeijan lieveilmiö, jota tuntuu olevan vaikea kitkeä pois. Kun kyse on hierarkkisesta, varsin suljetusta yhteisöstä, siihen on vaikea puuttua ja hienovaraisista väärinkäytöksistä voi tulla vähitellen ”maantapa”. Moni entisaikain armeijakurinpidollinen toimintatapa, kuten pinkan ja punkan räjäytykset tai turha juoksuttaminen tulkitaan tänä päivänä simputukseksi. Eli esimiesaseman väärinkäytöksi, kiusaamiseksi ja alistamiseksi. Ne ovat aina kiellettyjä, rangaistavia tekoja.

Armeijassa käytökseen voi olla sikäli vaikea puuttua myös siksi, että rajat kiusaamiselle ja sarkastiselle huumorille voivat joskus olla melko häilyvät – sama pätee myös siviilissä. Jollekin sarkastinen, huumorille heitetty kommentti voi olla arkaan paikkaan osuva viimeinen niitti. Toisaalta armeijakuri on kovempaa kuin kotikuri, syystäkin, sekin voi tehdä simputuksen tunnistamisen vaikeaksi.

Kun seurasi alokasvirtaa varuskunta-alueella, ei voinut välttyä pieneltä huolelta: kuinkahan noiden poikien täällä käy. Ikäluokkaan mahtuu hyvin monenlaista yksilöä. Yleensä julkisuudessa nousee esille tyttöjen pärjääminen ja tasa-arvon toteutuminen, mutta välillä pitää kiinnittää katse myös poikiin. Vaikka kutsuntatarkastuksen läpäisisikin, se ei kerro kaikkea. Tytöt hakeutuvat kuitenkin itse vapaaehtoisena riveihin ja vaikuttavat kutakuinkin valmiimmilta haasteisiin kuin velvollisuudesta armeijaan joutuneet. Sen näkee jo kengänkärjenasennosta.

Katja Rantatulkkila

Armeijaa käymätön Kurikka-lehden toimituspäällikkö